Tähdellistä

Kiva, että kesä on (melkein) taas täällä. Ehdin vihdoinkin perustaa oman yrttitarhan, treenata maratonkuntoon, käydä mattopesulla, järjestää valokuvat, opetella purjehtimaan, pakastaa marjat pitkän talven varalle ja lukea Taru Sormusten Herrasta -trilogian ruotsiksi. Vain muutamia tärkeimpiä mainitakseni.  Arvaatko, mikä edellä mainituista ei mahdu joukkoon? Minä.

Jok’ikisen kesäloman varalle minulla on ollut Suuri Suunnitelma täynnä tähdellisiä tekemisiä. Ja joka kesä suunnitelma on luhistunut kuin lumiukko keväthangilla. Täydellisen puutarhurin, purjehtijan ja puuhanaisen sijaan kesälomaa onkin viettänyt vetelehtijä. Kun naapurustossa maistellaan yrttejä omalta pihalta, minä kärrään perheeni mattoja pesulaan (jos viitsin, yleensä en). Ystäväni sännätessä sankoineen mansikkapellolle ja mustikkametsään, minä kaivan esiin talvella lukematta jääneet sisustuslehdet ja rojahdan sohvalle. Kielitaitoa petraan kirjallisuuden sijaan katsomalla tyhjäpäisiä televisiosarjoja (kyllä, juuri niitä talvikauden uusintoja).

Kesälomasta tuli minulle suoritus vasta siinä vaiheessa, kun sain ensimmäisen palkallisen lomani. Siihen asti retkotin rannalla jokaisen liikenevän minuutin ennen tai jälkeen työvuoron. Kaikki vapaat illat istuskelin terassilla ja viikonloput laiturilla. Suurin kesän aikainen suoritukseni oli tyyppiä vaihdoin-rikkoutuneen-pyöränkumin, muutenhan en olisi päässyt puistoon piknikille! Ikinä en tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, että en tehnyt kesällä mitään tähdellistä.

Kun vapaa-ajasta tuli ansaittua, halusin käyttää sen viisaasti. Edelleenkään en ihan ymmärrä, että miksi minulle viisaus ja raataminen ovat niin likeisessä liittymäpinnassa toisiinsa. Ahkeruuden sijaan löydän kuitenkin loman loppumetreillä itsestäni lähinnä ahistusta: marjat jäivät metsään ja kirjat kauppaan. En ehkä sittenkään käy aurinkoenergialla.

Tämän loman varalle suunnittelinkin ainoastaan viisasta velttoilua. Jos sitten pystyn johonkin työläämpään, niin se on positiivinen yllätys. Kesästä pitää nauttia, ja turha touhuaminen jättää naapureiden huoleksi: kun siellä tartutaan haravaan, minä käännän klyyvarin kohti aurinkoa (vaikka se olisi pilven takana) ja nahkalaput silmille. Ihanan tähdellistä!

Raisa

(kirjoitus on julkaistu alunperin Metropolian liiketalouden opiskelijoiden Liito-lehdessä)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s