Kartalla?

Piirsin muutama vuosi sitten itselleni aarrekartan. Sitä tutkimalla ei tosin löydä mitään mammonaa, vaan ”reitin unelmiin” – tai todennäköisesti vain todisteen keski-ikäisen tädin askartelutaidoista.

Omaan karttaani survoin jostain syystä paljon sellaisia sanoja kuin ”zen”, ”asenne”, ”rauha” ja jotain tätä tukevaa kuvamateriaalia yhdellä jalalla seisovista ihmisistä. Taisi siellä patsastella seesteinen sellonsoittajakin. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi riittänyt, kun olisin kirjoittanut julisteeseen ”hillitse hosumista”. Arkeni on valitettavan tukevasti kartoittamattomissa maastoissa.

Kiperä valinta on tosiasiassa usein jo se, jäänkö harrastamaan kotisohvan kinesteettistä kokeilemista vai lähdenkö metsästämään perheelleni murkinaa. Jälkimmäinen ei mielestäni ole rauhoittava harrastus käsitteen varsinaisessa merkityksessä, mutta ensimmäisessäkin on riski, että joutuu kuulustelemaan ruotsin sanoja tai pänttäämään yläkoulun kemiaa. Ei valitettavasti mitään sellaista, mitä aarrekarttaani ensisipaisulla maalaisin.

Erinäisten tapahtumien tiimellyksessä tuleekin ajoittain pohdittua, että mikä on oma mahdollisuuteni vaikuttaa elämäni sisältöön.  Amerikkalainen kirjailija Suzy Welch nimittäin väittää, että ihminen ajattelee elämänsä olevan sarja tapahtumia, kun elämä oikeasti on sarja päätöksiä. Sen sijaan, että kysyy itseltään ”Miksi minulle tapahtui näin”, pitäisikin kysyä: ”Mitä minä päätän tässä tilanteessa?”

Welchin oppien mukaan päätöstä tehdessä on syytä myös pohtia, mitä vaikutuksia päätöksellä on 10 minuutin, 10 kuukauden ja 10 vuoden päästä. Soffalla pötköttäminen tuntuu pieneltä päätökseltä nyt, olenko samaa mieltä 10 kuukauden (ja kymmenen kilon) päästä? Selloa soittamalla olisin todennäköisesti lapseton sinkkuihminen jopa alle 10 kuukaudessa!

Ehkä elämää voisi ajatella hieman rennommin. ”Täysillä elämisen” ihanne on karannut aika kauas siitä, mitä elämällä on oikeasti annettavana. Ruuhkavuosissa elävän vapaa-aika on viiden minuutin jaksoissa työpaikan oven ja auton käynnistämisen välissä. Nuorempana vapaa-ajan toteuttamista häiritsivät muistini mukaan erityisesti rahoitukselliset reunaehdot.

Uskon edelleen, että kannattaa huolella miettiä, mitä toivoo, koska sen voi hyvinkin saada. Mutta jos toivoo itselleen kaikkea, saa korkeintaan jotain sinnepäin. Jos nyt raapustaisin aarrekartan, siihen tulisi ainoastaan yksi virke: ”Carpe diem (tartu hetkeen), missä ikinä oletkin”.

 

(Teksti on julkaistu alunperin Metropolian liiketalouden opiskelijoiden Liito-lehdessä).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s